Eestin kisat (WWEC 4/09)

Moderator: terrieri

Eestin kisat (WWEC 4/09)

Postby terrieri » 2.3.2009 0:01

Haapsalu on ennestään tuttu paikka - hieno avara ja matala lahti joka jäätyy nopeasti ja pysyy jäätyneenä pitkään. Virolaisten kisainto on jotenkin laantunut viime vuosina, joten odotettavissa oli että kovin vastus tulee Latviasta.

Suomesta meitä tuli kokonaiset viisi kisaajaa, meikäläinen otti tytöt ja mummon mukaan ja suunnisti mestoille jo torstaina. Marianne hyppäsi kyytiin, pe-aamusta (ei tuullut pätkääkään) kävimme työmaallani ihastelemassa tuulimyllyjä. Iltapäivää kohden tuli laimeaa tuulta ja suurin osa kisaajista saapui paikalle. Viritin kelkat, kävin heiluttelemassa purjetta ja ajoin illaksi hotellille - mukavaa kun kelkalla voi ajaa suoraan rantaan josta on 15 metriä matkaa hotellihuoneeseen.

Lauantaina iski navakka pohjoistuuli, varmaankin sellaiset 7-9 m/s. Harjoituksissa sain 60 km/h helpon tuntuisesti suksikelkalla ja 5.1 purjeella, mutta kisoihin päädyin ottamaan Riiassa rakentamani luistinkelkan. Latviassa pikkusuksi edessä kaivautui syvään lumeen ja jarrutti menoa, virittelin pikkuluistimen tangonpätkästä, mutta Eestin kisassa lumi olikin jäätynyt jolloin sitä repivä luistin hidasteli liikaa, suksi oli nopeampi.

Ekassa ratalähdössä iskin suoraan Preissin kantaan ja päätin etten anna periksi metriäkään. Herra päätti vetää katapultit ensimmäiseen lumipenkkaan ja täräytin täydestä vauhdista Bomberinsa takasiltaan. Kirosanojen saattelemana jatkoin matkaa, muistaakseni ajettiin 10. ja 11. tai jotain semmoista. Janis meinasi nostaa protestin, mutta pienen sanaharkan jälkeen veti sen pois. Jatkoimme kisaa. Hän vaihtoi Hibernaan erikoisluistimilla, mä jatkoin samalla kelkalla, en vissiin osannut lukea rataa oikein, hän voitti yhdellä ylimääräisellä tikillä nousussa, kakkoseksi ampui Viron Filipov suksikelkalla ja vain 4.0 purjeellaan, kolmanneksi nuori Bogatyrjev puolalaisten vanhalla torakalla (jota pitää keulittaa joka käännökseen) ja 7.5 kauhalla. Itse tulin neljäntenä. Pari seuravaa lähtöä taisin olla 5. ja 6., jomman-kumman ajoin suksikelkalla, kävin tapeplua virolaisten kanssa, Preiss hävisi silmän kantamattomiin.

Slalomiin saatiin huippukelit aurinon paistaessa ja reippaassa tuulessa. Ainakin alussa ajoin 5.1:lla, jossain vaiheessa sitten nostin 6.6:een. Karsintalähdön voitin ilman mitään ongelmia, mutta ekassa lähdössä Suomi-joukkueen englantilaisvahvistuksemme päätti testata, päästäänkö kulkemaan nopeammin jos hän laittaa puomen mun selkään kiinni ja lopuksi kaatuu mun eteeni. Ei päästy. Kakkosfleetin voittaminen oli läpihuutojuttu, mutta samalla muut pääsivät tekemään pistekaulaa. Päivä piti päättää poijuun osumiseen (näissä kisoissa DSQ ja ole hyvä, nosta merkki takaisin paikoilleen). Sitä ennen tärväsin yhden lähdön yrittämällä hitaamman latvaisen ohitusta mahdottomassa paikassa, mistä muistona vääntynyt luistin.

Blinit tekivvät komeita lähtöjä kumpikin, Ian ajoi lähes virheettömästi, kisan tähti oli Marianne joka tasaisen varmalla tyylillään peittosi kaikki muut paitsi kolme parasta latvialaista, meikäläisen, Ianin ja Blinin. Jos ei olisi merkkiin osumaa ja yhtä varovaista jiippiä jossa latvialainen kuittasi ohi perhesopu olisi saattanut olla koetuksella Marin noustessa miehensä ohi ;) Ianin ansioksi on luettava tarkka ajo ja räväkät startit. Blini vetää täysillä ja koko kesäkokemustaan hyödyntäen, porukan paras on Dani batmanillaan - kunhan luistimet saadaan liukkaaksi ja isompi purje pysyy käsissä häntä ei pitele mikään.

Virolaisten esitys omatekoisilla kelkoillaan ei vakuuttanut, eikä Hibernatkaan niillä oikein taineet kulkea.

Sunnuntaina aloitettiin slalomilla. Meikäläisellä oli viisi pinnaa kurottavana kolmantena olevaan Bievaldsiin. Heikossa tuulessa otettu pumppustartti onnistui, vedin kolmosena Mikusin jäädessä fleetin viimeiseksi, eli ainakin kolmen pisteen verran taaksepäin. Tuomaripa kuitenkin päätti keskeyttää lähdön. Toisella yrittämällä kompastuin, nousin neljänneksi ennen lähdön loppua... ja koko kisa keskeytettiin vähäiseen tuuleen. Tulos siis jäi lauantain keskinkertaiseen saldoon. Rataa ei edes yritetty.

Vähän laimea loppu hyvälle kisalle. Nyt jäljellä olisi enää yksi mahdollinen kilpailu, saa nähdä, tuleeko se Ruotsiin vai maaliskuun puolessa välissä Suomessa ajettavaan Warkaus Sails SM:ään.
Attachments
Haapsalu.jpg
Haapsalu.jpg (37.32 KiB) Viewed 4546 times
terrieri
Advanced Member
 
Posts: 80
Joined: 3.4.2007 10:31

Re: Eestin kisat (WWEC 4/09)

Postby Mari » 3.3.2009 16:13

Oli tosiaankin mukava kisata, kun tuulta oli reippaasti. Terien kanssa kikkailulla ei ollut merkitystä kovinkaan paljon, toisin kuin heikkotuulisissa lähdöissä, jolloin luistoa yritetään parhaimman mukaan maksimoida. Minua ei hurjasti teräsulkeiset innosta.
Mari
Advanced Member
 
Posts: 104
Joined: 3.9.2008 21:30

Re: Eestin kisat (WWEC 4/09)

Postby Fin-40 » 3.3.2009 22:15

..."teräsulkeiset ei kiinnosta"... :D

Hyvä se voittajan on hymyillä. "Lahjattomat harjottelee" :D Mukavampi mennä kisapaikalle lauantai aamuna, hyvän aamiaisen syönneenä ja hyvin nukkuneena. Rykäistä pari lähtöä kasaan ja painua nukkumaan. Sunnuntaina sitten sama setti ja pokkaa palkinnon ennen poislähtöä :) Poislähtiessä kysäisee vienosti:"onko pakko käydä suihkussa jos ei ole tullut hiki" :lol:

EHHEHEH!

Ei vaan... Tosi hienoa, että meiltä oli Suomesta noin vahva edustus! Toivotaan, että ensivuoden Suomen osakilpailuun saadaan osallistujia useista maista!
--The Wind Is Out There
Fin-40
Advanced Member
 
Posts: 285
Joined: 5.3.2007 8:27

Re: Eestin kisat (WWEC 4/09)

Postby terrieri » 4.3.2009 14:26

Itsekin meinasin kuitata että luistinsulkeiset rupeaa kiinnostamaan siinä vaiheessa kun vastastajat käyttää pujottelukeppinä. Mielestäni meillä on oikeasti hemmetin hieno tiimi, eri vahvuuksilla ja hyvällä hengellä. Suurin osa kokoontuu Melsuun viikonloppuna ja SM:iin Varkaudessa viikon päästä.
terrieri
Advanced Member
 
Posts: 80
Joined: 3.4.2007 10:31

Re: Eestin kisat (WWEC 4/09)

Postby terrieri » 5.3.2009 0:57

Tässä lyhyt video kultafleetin ykkösstartista:

http://www.youtube.com/watch?v=5yzeUXNNvVM
terrieri
Advanced Member
 
Posts: 80
Joined: 3.4.2007 10:31


Return to Talvi- ja jääpurjehdus

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest