Jäällä toimimisesta

Jäällä toimimisesta

Postby Sami » 20.1.2009 12:04

Moi,

Turhan harmin ja kalustorikkojen tai loukkaantumisten välttämiseksi tässä olis pari ajatusta ruuhkaisilla jäillä toimintaan:

  • Jokaisen velvollisuus on olla varuillaan ja kaikin mahdollisin keinoin välttää aiheuttamasta vahinkoja tai onnettomuuksia.
  • Välineet jätetetään mahdollisimman selkeään ja vähän häiriötä aiheuttavaan paikkaan.
  • Leijan narut pidetään kapulalla tai muuten leijan välittömään läheisyyteen koottuna AINA kun se on mahdollista. Tauko ei ole syy jättää naruja levälleen. Katkenneiden narujen maksajista on käyty jo useampi keskustelu.
  • Leijaporukka pyrkii rikaamaan ja pitämään maassa olevat leijansa samalla, selkeästi havaittavalla alueella, sanotaan sitä vaikka leijaparkiksi.
  • Parkki pyritään sijoittamaan tuulensuunnista riippuen muiden talvisurffaajien rikauspaikkaan nähden seuraavasti (ajatus ja ehdotus sijoittumisesta on tullut muilta surffareilta):
    1. Jos tuuli on suunnilleen rannansuuntainen (sideshore), leijailijat sijoittuvat rannan luonnollisesta jäällemenopaikasta alatuuleen muista surffareista (leijalautailija ajautuu helpommin alatuuleen, jääsurffivehkeillä on aloittelijan kuulemma helpompi nousta ylätuuleen).
    2. Maatuulella tai suoraan rantaan puhaltavalla tuulella leijailijat sijoittuvat maalta em. paikasta katsoen vasemmalle ja muut kasaavat välineitään siis oikealla.

Nuo sijoittumiset tietysti edellyttää sitä, että ohjeistus on myös muiden käyttäjien tiedossa. Eli nämä ajatukset pitäisi saada"hyväksytettyä" ja tiedotettu myös muilla surffareille. Joka tapauksessa jos leijailijat porukkana toimivat säännönmukaisesti ja loogisesti, se auttaa muita ymmärtämään tätä touhua ja sitäkautta helpottaa kaikkien elämää.

Varsinkin kouluttaessa voi tulla tilanteita, joissa sijoittumien voi olla poikkeavaa, mutta hyvä kouluttaja tietysti pitää mielessä listan ensimmäiset kohdat, joten tämähän ei aiheuta ongelmia.

Jos näihin ajatuksiin on kommentteja, selvennyksiä tai parannusehdotuksia, niin avautuminen on suotavaa.
Sami
Sami
Advanced Member
 
Posts: 293
Joined: 10.1.2003 17:28

Return to Talvileijalautailu / Snowkiting

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 2 guests

cron