Moi!
Eilen oli pienellä järvenselällä (minne tuuli ei yleensä juuri osu) aika keli. Taustatuuli oli semmoista aaltoilevaa 7-9m/s ja Silvan mittarin mukaan puuskat menivät yli 12m/s. Puuskat olivat aika yhtäkkisiä, joten siinä naapurin isännän kanssa mietittiin minkähänlaisella leijalla siinä pystyisi menemään. Tämä kokeili 4m2 Samuraita unhooked tavallisilla suksilla, ja aika äkkiä puuskan tullessa huomasi, ettei ainakaan hänen pelitaidoillaan ollut hyvä ratkaisu lähes sileällä jäällä. Itsellä kun ei ole muuta kuin 10m2 access, niin se jäi reppuun.
Toisaalta tuli siinä avattua tuo 1.5m2 Ozone IMP, ja kokeiltua pääseekö sillä liikkeelle. Puuskien kohdalla ei ollut mitään ongelmaa päästä sivumyötäiseen IMPilläkään. Painoa 90kg ja alla laskettelusukset. Ankaralla lennättämisellä luoviminenkin onnistui, mutta siinä ei ollut enää mitään järkeä. Lähinnä tuli kokeiltua, että jaksaako tuo nenäliina liikuttaa meikäläistä. Jos 12m/s olisi ollut jatkuvaa ja alla retkiluistimet, niin voi olla että olisi päässyt hyvinkin liikkumaan.
Minkälaisella kalustolla tuommoisessa tuulessa porukka ajaa?
-Tero-