Suksen sivuleikkaus

Postby Adventure » 25.10.2006 15:39

Moi!

Saattaa olla tulevana talvena leijan osto edessä.

Lautailu ei niin hyvin suju (tosin sekin jotenkin), että ajattelin aloittaa suksilla. Olen koittanut noita faqeja lukea ja haravoida resursseja Suomesta ja ulkomailta ja saanutkin paljon tietoa. Pari asiaa on kuitenkin jäänyt mietityttämään.

Lautailijat hakevat vauhtiin mahdollisimman suoraa sivuleikkausta. Harvemmin kuitenkaan näkee samaa keskustelua suksien kohdalla. Onko suksen sivuleikkauksella kuinka paljon merkitystä, kun ajoalustana tulisi olemaan järven jää, jossa suurimman osan talvesta on kuitenkin lumipeite?

Hyllyssä on nimittäin 20v. vanhat 205 pitkät Fischerin suurpuikat, jotka ovat kantiltaan varsin suorat. Mutta tuleeko kääntyessä sitten taas ongelmia?

Sitten kun noita lautaohjeita katselee, laudalla ajellaan yleensä miljuunaa sivumyötäiseen, ja käännöksessä käytännössä vedetään pakki päälle ja koko ajan pysytään enimmäkseen takakantilla. Lähes ainoastaan jossain backcountry-videonpätkissä mennään enemmän carvingia ja mutkitellaan leijavedossa.

Mites tuolla järven jäällä? Voiko leijan kanssa ajaa myötäiseen vähän kuin pujotellen vesisuksilla veneen peräaallon molemmin puolin? Vaatiiko se paljon taitoa? Ilmeisesti käännöksien pitää olla hyvin hanskassa, jotta narut ei pääse löysiksi? Leijalla ilmeisesti pitää ajaa semmoista makaavaa kahdeksikkoa ja käännökset rytmittää oikein?

Pohdinko liikaa? :blink:

-Tero-
Adventure
 

Postby Guest_masa » 25.10.2006 15:49

pohdit kyllä liikaa, toi veneen perässä tapainen surffaus myötätuuleen onnistuu ainoastaa lapin lumisilla tuntureilla ja käännökset tehdään yleensä normaalioloissa kantilla, laudan leikkauksella ei ole mitään merkitystä kun aloittelet lajia, lumilauta kuin lumilauta käy.Yli 200cm suksia en kyllä suosittele aluksi joiden hallittavuus voi olla aika hankalaa, pitkä puikat sopii erityisesti kovapintaisille lähes peilijäälle pinnalle.
Guest_masa
 

Postby Leo T. » 25.10.2006 16:14

Sain edullisesti hyvät kitesukset jäällä ja vähälumisella pinnalla käytettäväksi, kun ostin tosi vanhat, sivuleikkaukseltaan miltei suorat 170 cm pitkät sukset kirpparilta hintaan 5 ekua. Vein ne alan liikkeeseen ja pyysin teroittamaan ne siten, että kulma muodostuu pienemmäksi kuin 90 astetta (siis terävä kulma). Purevat hyvin jäähän, miltei kuin luistimet.
Jos ajelet vain lumettomalla jäällä, niin retkiluistimet ovat oiva ratkaisu, kunhan laitat niihin siteet esim. laskettelusuksista, jotta ne railoon juuttuessaan eivät väännä jalkaa vaan irtoavat jalasta. Tällöin pääset liikkeelle myös hyvin pienellä, jopa 3 m2:n leijalla.
Jos lumilaudalla ajat jäällä, niin mahd. suora sivuleikkaus on eduksi, kuten lumellakin. Toki myös rinnelaudallakin pääsee.
Jäällä luistimilla ajettaessa pääsee myös myötätuuleen jollakin tavalla pienen kitkan ansiosta, joskaan ei tällöin vauhti päätä huimaa.
Leo T.
 

Postby Immu » 25.10.2006 18:13

Ei sillä sivuleikkauksella oo ainakaan aloittelijalle kyllä mitään suurempaa merkitystä.

noi 205 pitkät voi tosiaan olla vähän kömpelöt, kuten masakin sanoi. Varsinkin alussa kun joutuu sukset jalassa pyörimään ja luistelemaan ja säätämään, kun leijaa tiputtelee jäähän. Ja kun vauhti karkaa käsistä, on kaks-nolla-vitoset aika paha heittää poikittain reippassa vauhdissa ja röppelö/syvälumi-pinnalla.
Spiidiajoon noi varmaan ois ihan kuninkaat! Älä pois heitä ainakaan! :)


Jos lumilaudalla on edes vähän koluttu mäkeä, niin heti kun leijan lennättely ja ajelu alkaa sujua ongelmitta, kannattaa kokeilla myös lautaa. Itse oon rinteessä vannoutunut suksimies, mutta leijalla vaihdoin eka talven jälkeen lautaan (jolla oon rinteessä aivan täys aloittelija), ja sillä on kyllä mukavampaa ajaa.



<!--EDIT|Immu|Oct 25 2006, 05:16 PM-->
Mun harrikassa on pakki!
Immu
Advanced Member
 
Posts: 535
Joined: 10.3.2005 16:30

Postby Vesku » 26.10.2006 08:06

Pitkillä pääset lujaa!!! Säästä ihmeessä, mutta ihan alussa voi olla hankalat ja kömpelöt.

VESKU
Vesku
Advanced Member
 
Posts: 978
Joined: 9.1.2003 22:01
Location: Piikkiö, Finland

Postby Adventure » 27.10.2006 13:04

Kiitos vastanneille.

Lähdetään lyhyemmillä suksilla liikkeelle ja pidetään suurpuikat salaisena aseena komerossa odottamassa taitojen kehittymistä.

Ehkä ilmaisin itseni huonosti tuosta mutkittelusta tai vesihiihdonomaisesta menosta. Lähinnä pohdiskelin kait, kuinka tiheästi halssia ja omaa suuntaansa voi vaihtaa ja kauanko menee että käännökset oppii niin pyöreiksi/juoheiksi, että suunnanvaihto on jotain muuta kuin pysähdys ja repäisy?

-Tero-
Adventure
 

Postby Guest_masa » 27.10.2006 13:10

Nyt mielestäni pohdit liikaa, et kai oo insinööri? :) Mene kurssille, kaikki oppii jos vaan vähäänkää on koortinaatiokykyä.
Guest_masa
 

Postby Adventure » 27.10.2006 13:19

Guest_masa wrote:Nyt mielestäni pohdit liikaa, et kai oo insinööri? :) Mene kurssille, kaikki oppii jos vaan vähäänkää on koortinaatiokykyä.

Eikun diplomi....

Joo ja kurssille menen kunhan kelit sallii. Saa kai sitä vähän spekuloida silti?

Kun noita videoita kattelee, niin tokihan sitä miettii miten vaikeita jotkut jutut ovat, ja kauanko niiden oppiminen kestää. Jotkut aloittelijoiden menoa kuvaavat videot kun välillä masentaa. Sitä sitten alkaa pohtia, kestääkö oppimiskäyrä kompuroinnista kauniisiin kaariin kolme päivää vai kolme talvea.

-Tero-
Adventure
 

Postby Guest_masa » 27.10.2006 13:26

talvella alotat niin loppukesästä lähtee jo ihan hyvää siivua, mutta on verrattavissa suoraan treenimäärään, vaikea sanoa mitään nyrkkisääntöä kuinka kauan oppimiseen menee, riippuu onko reikäpää vai nössö.. :) arvasin juttujen perusteella..
Guest_masa
 

Postby Vesku » 27.10.2006 19:57

Itse asuin 4 kuukautta Cabaretessa etätöitä tehden. Auttoi valtavasti, kun sai toistoa ja kertojen välillä ei ehtinyt kulua liikaa aikaa. Pystyi treenaamaan samanlaisessa kelissä ja pääsi sinuiksi kamojen kanssa. Tosin ei sielläkään aina tuullut...

Mutta jos olet muutenkin fyysisesti hyvässä kunnossa, niin opit ja omaksut yleensä nopeammin. Mutta niinhän dippainssit aina ovat. :)

Terkuin,

VESKU
Vesku
Advanced Member
 
Posts: 978
Joined: 9.1.2003 22:01
Location: Piikkiö, Finland

Postby Slalom » 28.10.2006 14:02

Joo pitäähän sitä pohtia kun ei ole vielä kelejäkään. Tuo käännösten tekeminen alatuuleen ei kuulosta ainakaan omasta mielestä hirveän mielekkäältä. Vaatii ainakin kovasti tuulta että onnistuu. Kasia lennättämällä ei sitäpaitsi vetokaan pysy jatkuvana. Voihan sitä tietysti porata leijalla luuppia alatuuleen. Muutama kierros aina yhteen suuntaan ja sitten suunnan vaihto ennen kuin narut on ihan kierteellä. Tälleen vois muutaman käänöksen linkittää.

Jos haet laskuhommien tapaista fiilistä, suksilla voi ihan loistavasti tehdä peräkkäisiä käännöksiä sivumyötäiseen ajettaessa. Ylätuulen puolelle käännöstä tehdessä leija siirtyy kohti ikkunan reunaa ja vauhti hidastuu. Alatuulen puolelle käänöstä tehdessä leija valuu keskemmäksi ja vauhti kiihtyy. Yhdellä halssille piirtyy siis puuteriin linja kauniita peräkkäisiä käänöksiä :D

Tasaisessa kelissä homma todella hauskaa, puuskakelissä taas "haastavaa". Alatuulen puolelle kääntyessä kantin paine on nimittäin väärään suuntaan suhteessa leijan vetoon ja yllätävä puuska rokottaa armotta :blink:. Hyvä tehonsäätö auttaa toki.

Niin, ja sukset tietysti semmoiset, jotka saat ohjattua nopeasti ja helposti käännökseen.
Slalom
 

Postby Guest_Hapa » 28.10.2006 17:54

tere Tero :D

Parhaat sivakat mitä tiedän leijahiihtoon on läskit twinit joissa laajalla käännöksellä oleva sivuleikkaus 20m tai yli. esim salomon foil, gun tai vaikka Volkl Gotama ja Karma on hyviä. On muitaki...
Ne lipputangon pituiset suurpuikat voi jättää museoon, nyky sukset on yhtä suuntavakaita vaikka on lyhyitä. Ketteryys on a ja o .... kuitenkin.

Yleensähän leijalla mennään ns. "offareilla" vaikka ollaan vaan jäälläkin, siellähän ei ole tampattua alustaa kuin paikoin jolloin sukselta vaaditaan vähän monipuolisuutta ja puuterissahan se hekuma piilee;)

Pituus..hmm makuasia mutta olen huomannut että leijan kanssa oma mitta on hyvä itse olen 170 pitkä ja mulla on 175 sukset -> toimii.

Siteet ja monot; riippuu sitten taidosta kuinka paljon rutistaa mutta mulla on flexit tossa 90 kieppeillä eli jäykähköt monot, mutta ei mitkään rata vehkeet siteeksi olen täksi talveksi hommaamassa uuden sukupolven Diamirejä, pääsee hiihtään kans ja heittään vähän vaelluskeikkaa teleskoopit repussa.


Semmosta...
Guest_Hapa
 

Postby Adventure » 30.10.2006 14:49

[QUOTE=Slalom]
Joo pitäähän sitä pohtia kun ei ole vielä kelejäkään. Tuo käännösten tekeminen alatuuleen ei kuulosta ainakaan omasta mielestä hirveän mielekkäältä. Vaatii ainakin kovasti tuulta että onnistuu.
[/QUOTE]

Jotain tällaista ajattelinkin. Siksi aloinkin pohtia...

[QUOTE=Slalom]
Jos haet laskuhommien tapaista fiilistä, suksilla voi ihan loistavasti tehdä peräkkäisiä käännöksiä sivumyötäiseen ajettaessa. Ylätuulen puolelle käännöstä tehdessä leija siirtyy kohti ikkunan reunaa ja vauhti hidastuu. Alatuulen puolelle käänöstä tehdessä leija valuu keskemmäksi ja vauhti kiihtyy. Yhdellä halssille piirtyy siis puuteriin linja kauniita peräkkäisiä käänöksiä :D
[/QUOTE]

Tuota juuri ilmeisesti hain. Tässä on carvingsuksiin ja -lautaan tullut siirrettyä, ja telluillakin enemmän hoidetussa rinteessä juuri tuota kaarrosten vientiä alemmas ja linkkaamista toisiinsa tullut treenattua. Jos tässä investoi leijaan, niin sitä miettii voiko sillä tehdä tuotakin, vai onko se vain täysiä sivutuuleen vedättämistä.

[QUOTE=Slalom]
Tasaisessa kelissä homma todella hauskaa, puuskakelissä taas "haastavaa". Alatuulen puolelle kääntyessä kantin paine on nimittäin väärään suuntaan suhteessa leijan vetoon ja yllätävä puuska rokottaa armotta :blink:. Hyvä tehonsäätö auttaa toki.

Niin, ja sukset tietysti semmoiset, jotka saat ohjattua nopeasti ja helposti käännökseen.
[/QUOTE]

Hyvä tietää, että onnistuu, vaikka voikin tulla kuvioita. Ja suksia löytyy komerosta joka lähtöön...

-Tero-
Adventure
 

Postby Adventure » 30.10.2006 14:59

Guest_Hapa wrote:tere Tero  :D

Parhaat sivakat mitä tiedän leijahiihtoon on läskit twinit joissa laajalla käännöksellä oleva sivuleikkaus 20m tai yli. esim salomon foil, gun tai vaikka Volkl Gotama ja Karma on hyviä. On muitaki...
Ne lipputangon pituiset suurpuikat voi jättää museoon, nyky sukset on yhtä suuntavakaita vaikka on lyhyitä.  Ketteryys on a ja o .... kuitenkin.

Yleensähän leijalla mennään ns. "offareilla" vaikka ollaan vaan jäälläkin, siellähän ei ole tampattua alustaa kuin paikoin jolloin sukselta vaaditaan vähän monipuolisuutta ja puuterissahan se hekuma piilee;)

Pituus..hmm makuasia mutta olen huomannut että leijan kanssa oma mitta on hyvä itse olen 170 pitkä ja mulla on 175 sukset -> toimii.

Siteet ja monot;   riippuu sitten taidosta kuinka paljon rutistaa mutta mulla on flexit tossa 90 kieppeillä eli jäykähköt monot, mutta ei mitkään rata vehkeet siteeksi olen täksi talveksi hommaamassa uuden sukupolven Diamirejä, pääsee hiihtään kans ja heittään vähän vaelluskeikkaa teleskoopit repussa.


Semmosta...

Noniin, taisi Hapa arvata kenestä on kyse, eli FreeHeelsissä tavattiin, ja kunhan kurssille pääsee ja hommasta vakuuttuu, saattaa olla yksi Access2:n omistaja enemmän.

Joo, kuten sanottu, laskuvälineitä löytyy kyllä kaapista niin paljon, että joka kelille löytyy jotain... Ja taisin ostaa juuri yhdet Karhu Agentit lisää...

Tosin pitkät offariläskit vielä kaapista puuttuu, mutta budjetoidaan ne vaikka sitten seuraavalle talvelle, jos tämä leijahomma ottaa kunnolla tulta.

-Tero-
Adventure
 


Return to Talvileijalautailu / Snowkiting

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest

cron