Kuinka tehdä vesilähtö FS leijalla?

Postby nsimola » 30.5.2007 15:09

Moi!

Minä haluaisin oppia vesilähdön FS leijalla. Kokeilin eilen kahta eri pakkaustapaa ja molempien tuloksena oli se, että olin aivan liian hidas ja leijan sisään ehti kertyä liikaa vettä. Toisella kerralla sain leijan lopulta ilmaan kun maltoin pitää sitä pystyasennossa noin 5min ja kaikki vesi valui pois. Toisella kerralla piti raahata leija hiekkasärkälle ja tyhjentää siinä. Paikkassa jossa vesilähtöä tarvitsen yltää jalat pohjaan. Toisaalta olisi hienoa osata homma myös syvässä vedessä. Leijani ovat psycho3:sia.

Olisin kiitollinen seikkaperäisistä ohjeista henkilöiltä jotka tekniikan osaavat ja ovat sitä menestyksellä käyttäneet.

Mieltäni askarruttavia kysymyksiä:

Miten leijan tulee olla pakattuna jotta homma onnistuu helpoiten?

Kuinka harukset laitetaan leijan sisään, jotta ei synny esitäytön aikana sotkuja? Palmikolle? Märät harukset tuntuvat sotkeutuvan helpommin kuin kuivat.

Missä puomia pidetään esitäytön aikana?

Täytyykö narut olla puomilla siten, että takanaruja on punottu etunaruja kireämmälle? Kokeiluissani ei kyllä ollut mitään vaaraa leijan liian aikaisesta startista, päin vastoin. :D

Paljonko pintatuulta täytyy olla, jotta hommaa kannattaa edes yrittää? Minulla oli eilen aika heikko pintatuuli noin 3-4m/s.

Muita huomioita?

Nestori
nsimola
Advanced Member
 
Posts: 207
Joined: 8.9.2003 11:49

Postby nsimola » 17.9.2007 19:42

Koska kukaan ei kirjoittanut tänne mitään ohjeita, kirjoitan itse. Antti (maahantuoja) neuvoi minua puhelimessa ja toimin ohjeiden mukaisesti. Nyt on tullut loppukesän ja syksyn aikana kokeiltua vesilähtöä puolenkymmentä kertaa ja hommahan toimii kunhan tekee asiat oikein.

Kaikki vaikeuteni epäonnistuneissa vesistarteissa johtui siitä, että levitin leijan veteen ennenkuin purin narut. Tupeksin joka kerta naruja purkaessa liian kauan (sotkin ne johonkin tms). Leijaa meni tällöin liikaa vettä sisään.

Kun purkaa narut ensin veteen ja aukaisee leijan vasta sitten, on homman helppoa. Naruja purkaessa kävellään taaksepäin niin narut jäävät siististi U lenkille altuuleen veteen. Tuuli pitää huolen, että ne pysyvät siellä (dydeeman kelluu se pysyy pinnassa eikä sotkeudu pohjan kiviin). Esitäyttöä tarvitaan vain alle 5m/s pintatuulessa. Sitä kovemmissa tuulissa leija vain levyksi veden pinnalle ja päästetään menemään. Haruksia luonnollisesti ravistellaan vähän tässä vaiheessa jotta ei jää sotkuja.

Nestori
nsimola
Advanced Member
 
Posts: 207
Joined: 8.9.2003 11:49


Return to Leijalautailu / Kiteboarding

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 2 guests